tiistai 15. kesäkuuta 2010

Pitkä hiljaisuus päättyy

Nyt ymmärsin erään tuttavan kysyksen, kun viime viikolla on tullut tiedusteluja uusista teksteistä.
2-0 Brasilialle nyt . Jalkapallo pitää minut vähän paremmin hereillä, koska selostaja huuta siellä sen verran kova ..

On ollut aika tiukat viikot. Illat ovat menneet kokouksissa, hankintamatkoilla jne jne.Taas tyhjensin kellarin, ja olohuone on kaaoksessa. Soitinpa entiselle avomiehelle ja tiedustelin olisiko liian hätäistä toimintaa jos näin 13 erovuoden jälkeen lähtisin hakemaan kamani siitä eräästä kellarista. No, hänen mielestä ei ollut ja kamat ovat nyt peräkärryssä ( grilli mm.). Tietysti dyykkasin tuolin sieltä pihaltakin.

Eilen hain kauniin talonpoikaispöydän jonka onneksi maksoin jo viime joulukuussa. Nyt sitä rahaa ei enääolis ollut. Aika kallis oli, mutta kovin on kaunis 1800 luvun lopulta oleva pöytäni. Perjantaina se matkaa Peuhuun eikä  se luultavasti mahdu minnekään muutamaan vuoteen.

Mitä olen sitten puuhannut kolme viikonloppua siellä 

Tämä kuva kai kertoo kaiken. Siivonnut, siivonnut ja siivonnut. AIka paljon pölyä tulee kun talon pohja muutetaan ja kun pönttöuuni puretan. Kuvassa Eevan siivoaa. Tai kai rapsuttaa likaa pois..



Sitten kannoimme huonekalut sisään ja sain edes yhden huoneen näköiskuntoon.Tästä voi jo aavistaa jotain.


Viikko myöhemmin näytti tältä. Eli viime viikonloppuna.



Edellisenä viikonloppuna kyläluudat Eeva ja Titte olivat olleet Valkealan Sanomien lempeässä ristitulessa. Heinäkuussa meistä tulee linssiluteita kun Eevan ideoima ja kirjoittama  juttu vanhasta koulusta julkaistaan. yritin väistää kuvaa mutten onnistunut. Alla lehden toimittajat.




Muut huoneet sitten ovat aika "Chabby chic"

Tuttavat kylässä ovat kai sitä mieltä että olen ihan hullu kun seinät ovat vähän erikoisen näköiset. Mutta nyt oli pakko päästä sisään. Eikä pinkopahvit ironneet puukolla tai ruuvimeisselillä. Kokeiltu on. En suosittele. Siihen tarvitaan kuulemma sorkkarauta ja pienet talkoot.

En enää näe tätä. Hyvä oli ottaa kuvia. Ehkö asialle pitää tehdä jotain - joskus.

En myöskään näe näitä erikoisia sähköratkaisuja. Kaikki pistorasiani kun ovat keittiössä. Ja käytössä on 4 huonetta.


Kuten huomaatte tämä ei ole mikään designkoti. Pussi naulakossa on muovipussien säilytyspaikka. Hmm.

Osoitteen olen luvannut laittaa; Kääpälänkuja 67, 46140 Vekaranjärvi. Kannattaa poiketa luokseni ensi vuonna vasta jos ei kestä tätä degeneroitua tyyliä. Tästä se ei paljon edisty nyt muutamaan kuukauteen. Mutta jos kestä tervetuloa tuttavat kylään. Omalla riskillä. Saattaa joutua töihin. JA jos tuomisia mietitte niin yhtään kamaa ei saa tuoda, eikä kukkia, eikä pensaita. Mutta tuoretta lihaa tai herkkujuustoja. Tai viiniä. Niistä on vähän pulaa siellä kylässä. Todella kohtuuhintainen lempiviinini nyt on Errazuriz/Sangiovese rypäle huom! Vuosimallia 2008.
Moni järkyttyy varmaan tästä "tilauksesta", mutta näitä herkkuja ei lähiseudulta saa ilman vaivannäköä ja automatkaa .
Ja soittakaa etukäteen niin osaan siistiytyä. Sitä en ehtinyt tehdä lehtikuvaukseen.Tulin suoraan siivoustalkoista kahville ja saakeli sentään; silloin tietysti kuvattiin lehteen .

Vielä näytän muiden tilojen tila ensi viikolla sekä näytän vaatimattoman kasvimaani. Se on kiva juttu.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsee jo vähän sisustamaan!
    Makuuhuone on tosi viehättävä ja tunnelmallinen.
    Jo on pinkopahvi tiukassa.
    Tuntuu varmaan hyvältä, kun on yksi huone tukikohtana kunnossa. Sinne voi aina välillä vetäytyä keräämään voimia jos siivous alkaa liikaa rasittamaan.
    Paljon on tapahtunut parissa kuukaudessa!!!

    VastaaPoista
  2. Niin .plajon on tapahtunut. Nyt kotona viimeiset valmistelut ja loma alkaa keskiviikkona työpäivän jälkeen.Kiiitos tuesta. Vielä yritän laittaa tänne yhden krijoituksen ennen lomallelähtöä.

    VastaaPoista
  3. Gratulerar för allt som redan är gjort.
    Ha en skön semester och slit inte ut dig!

    VastaaPoista