keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Pöytä, hassu lahja, myrsky ja vihreä joulu

Tosi lyhyen joululoman jälkeen piipahdus Peuhussa. Pitäähän remonttivuoden lopettaa samalla tavalla kun se alkoi, eli siivoten :).
Viime käynnillä en ollut huomannut että isossa tuvassa oli taas syntynyt uusi sotku kun viimeiset listat pätkittiinja laitettiin paikoilleen.
Onnistuin täyttämään 2 pölynimuripussia. Onneksi ostin kesällä halvan remppapölynimurin joka sai tehdä nyt kovasti töitä. Lisää siivottavaa odottaa sitten keväällä kun voin kantaa kaikki ylijäämälistat liiteriin. Sitä sahanpurua on edelleen aika paljon siellä jäljellä.

Korjausmaalattu art deco-pöytäni

Tämän pöydän lunastin kahden muun esineen rinnalla noin vuonna 1986 isoisäni lapsuudenkodin jäämistöstä kun suorat perilliset olivat saanet minkä halusivat. Valtava huvila vuodelta 1907 meni myyntiin kun kellään suvussa ei ollut varaa sitä lunastaa. Uudet omistajat ovat juuri oikeanlaiset, pistivät kauniin puuhuvilan  monen vuoden täysremonttiin ja talo on todella hienossa kunnossa nykyään.  Se siitä. No, ei oikein onnistunut nyt tämä pöydän pinnan maalaus, olisi pitänyt ruiskumaalata. Mutta se tehdään sitten seuraavan kerran kun se kunnostetaan. Kelpaa nyt tällaisena minulle.

 Yllättävin joululahja
Ystävätär Eeva yllätti erikoisella lahjalla. Tiedän että moni ihmettelee että olen yksin tähän projektiin ryhtynyt. Pärjään kuulemma kuin mies. Kunnon naurut sain kun paketin avasin:

Eeva väitti että paketit menivät sekaisin..

Myrsky aiheuttu 27.12 Kääpälässä ehkä 8-10 sähkökatkosta joista pisin kesti noin 30 minuuttia. Jotain hyötyä on siitä Karjalan brikaatissa. Nopeasti tulee armeijan sähköt takaisin kun 2300 miestä lymyää lähistöllä. Sekä Kotkan misiilit. Vähän erilainen tilanne on mualla.Ystävät Nauvossa ovat olleet jo 3 vrk ilman sähköä ja vettä.Tsemppiä sinne.

 Pikkuinen myrskyvahinko 
Vintiltä meni yksi ikkuna rikki. Onneksi huomasin sen aamulla. Erään kyläläisen Elmo-lastenlapsi auttoi kun kuistin kattoaukon levyn kaikki ruuvit oli saatava auki, tikkaat ylös, paksut muovit nastakoneella kiinni  ikkunan eteen jottei sataisi lunta sisään jos joskus rupeaa sitäkin näkyymään. Sitten iso levy taas ruuveilla kiinni. Koko homma meni vajaassa tunnissa. Ruuveja oli aika paljon. 
Joulun väri on vihreä
Vihrein uuden vuoden terveisin kiitän vielä toistamiseen menneestä vuodesta. Aika yllättävä näky.





Lampi on sentään jäässä.

 




6 kommenttia:

  1. Ja suomen kielen kurssi:
    Misil ei ole misiili suomeksi vaan ohjus. Kuulin äsken uutisista.

    Brigad ei ole brikaatti vaan prikaati ( kai).

    VastaaPoista
  2. Luulin, että tarkoitit miliisejä:) hyvää loppuvuotta, kiitos näistä tarinoista, Riitta da Alto Adige

    VastaaPoista
  3. niin monta kirjoitusvirhettä oli että piti poistaa oma kommentti. Mutta Riitta. Miliisiksi sen itse luin oikolukuvaiheessa. JOhtunee kai asiayhteydestä. Terkut sinne AA- kerholaisille, anteeksi siis ei se AA vaan se Alto Adige.

    VastaaPoista
  4. Hei! Olen etsiskellyt kuvan tyyppistä art deco pöytää. Se on hieno. Tiedustelisinkin, onko tietoa tai leimaa pöydässä, kenen valmistama voisi olla? Kiitos, jos sinulla on mahdollisuus vastata tähän. Onnea edelleen talon kunnostusurakalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei löydy mitään mainintaa siitä. Ota yhteyttä Lilla teaterniin ja kysy onko heidän pöytänsä myynnissä. Saattaa onnistua.

      Poista
    2. Kitos ystävällisestä vinkistä. Oikein mukavaa kesää! :-)

      Poista