maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kaivuutöitä taas

Parkkipaikka laskettiin 30 cm ja teimme yhtenäisen ison alueen jonne voidaan tuoda iso klapikone. Samalla saan kunnon  käääntöpaikan puiden hakijoille. Puita  kun ei ole moneen kymmeneen vuoteen raivattu ryteiköistäni, joten niitä riittää nyt.  Saa kuulemma paremman hinnan kun runkojen haku on helppoa.Syksyllä lähtevät ensin kaikki kuuset.
Kaivuutyöt alkoivat siten että kaivurinkuljettaja söi kaivuualueen metsämansikat pois. Sain siitä hauskan salakuvan.

Tästä lähdimme.Hieno vanha parkkipaikka oli edesmenneen naapurin tekemä.
Kaunis ja epäkäytännöllinen.
 
Näihin kielsin koskemasta. Kaksi kesää sitten pihalta poiskärrätty multa sisälsi aarteita jotka lähtivät nyt kasvamaan monien vuosien hiljaiselon jälkeen. Pisimmät sormustinkukat ovat melkein 1,5 korkeat ja kantavat todella isoja kukkia. Saavat rauhassa nyt siementää; literin ja parkkipaikan viereen tulee valtava sormustinkukkaniitty.

Oikealla takana näkyy kukat. Valtava kivi kaivettiin ylös.
 
Ennen kuin sorakuorma tuli piti napsia vähän oksia etteivät naarmuta rekkaa. Mies kauhaan ja moottorisaha käyntiin.

13 kuutiota soraa odottaa levittämistä.

Alue on nyt laskettu, tasoitettu ja myös levennetty jonkin verran.Samaan aikaan kun kaivuri teki hommia liiterin korjaaminen alkoi. Siitä lisää seuraavalla kerralla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti