sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Oma taloni on aika heikoissa väreissä ja se on maalattu joskus ainakin 50 vuotta sitten öljymaalilla. 

Iisakki ry. järjesti taas hyvän tapahuman Kouvolassa jonka mainostin edellisessä kirjoituksessani. 

Opin seuraavat asiat:
Älä ikinä pese painepesurilla vaan tavallisella puutarhaletkulla.
Kastele ensin puu.
Älä pese soodalla vaan maalinpesuaineella. Pese alhaalta ylöspäin. 



Raaputa pois vanha väri joka helposti lähtee. Minun vanha öljyväri on aivan liituutunut. Joten lähtenee helposti. 

Koska tulen maalamaan öljymaalilla eikä öljypetroolilla niin maali ohennetaan öljyllä malinpurkin ohjeiden mukaan. Käytän ehkä Ottosonin maaleja.
Varaudu siihen että lankkujen alla saattaa olla lahonnutta hirttä.
Pellavaöljykitillä täytetään kaikki reiät.
 Jos on ruosteisia nauloja kannat käsitellään ruosteenestoalla. Muuten alkaa ruoste paistaaan läpi, kuten nyt tekee.
70 % ajasta menee valmistelutöihin.
Maalaa 10 cm luonnonkarvapensselillä, ohuesti ja hankaa maali sisään puuhun. 
Opin myös että vanhaa öljymaalipintaa esim ovissa voi koettaa pestää ja sitten, kun on aivan kuiva, se voidaan öljytä. Vanha väri tulee takaisin. Ajattelin kokeilla ulkooveen.  
Maalaa hyvässä  säässä, ei kun aurinko porottaa, kuiva sää, ilmankosteus ohjeitten mukaan mutta alle 80 %. 

Ja sitten, kuten aina on yksi muistiinpano jota en  ymmärrä. Siinä lukee :
"Zinkoxid borde det vara  10 % helst 15 %.". Kas, kas, mutta mihin tämä liittyi.
 
En voi keittomaalilla maalata koska en vaihdaa lankkuja ja niissä on lyyjyjämiä.

Ja tämä on aika hyvä ohjenuora.



6 kommenttia:

  1. Oletko jo valinnut värin?
    Maalaaminen ei kuitenkaan ole mikään pikku-urakka. E:llä meni kaksi kesälomaa, kun maalasi tätä alataloa.
    Ylätalokin kaipaisi uutta maalipintaa. Katsotaan ryhdytäänkö ensi kesänä vai sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. umbranharmaa ,jonka perus ncskoodi on 3005-y272. siihen sekoitan titaanizinkkiä ja tuloksena kauniin kaunis lämmin vaaleanharmaa. En enää vaan tajua tätä koodilappua jossa lukee 0402 - y703 + edellinen. Pitä mennä takaisin kysymään miten sen luen.

      Poista
  2. Tuo lause "Zinkoxid borde det vara 10 % helst 15 %." voisi liittyä homeongelmaan. Eli varsinkin keltaiset sävyt ovat herkkiä ottamaan homepilkkua pintaansa, mutta nykyisten kosteiden syksyjen (ja talvien ja kesien..) seurauksena ongelmaa on ollut muillakin väreillä ja eri maalitehtaiden maaleilla. Sinkkioksidi suojaa homeelta. Muistaakseni Ottosonin maalit on mainittu parhaina tämän ongelman välttelyssä. Kannattaa kysellä ja tutkia asiaa.

    Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taidan vielä varmuuden vuoksi laittaa esitelmöitsijälle tarkennuskysymyksen.

      Poista
  3. Hei, edellinen kommentoija on oikeassa tuon zinkoksid = sinkkioksiidin kanssa. Se on ainoa homeen ja leväkasvun estävä myrkky, jota saa maaleissa nykyään enää käyttää. Ottossonin maaleissa sitä on valmiina. Monissa muissa pellavaöljymaaleissa sitä joutuu erikseen lisäämään. Mutta sinkkioksiidista huolimatta pohjoispuoli, varsinkin jos kasvustoa lähellä, niin tulee levää, sammalta ja homepilkkuja helposti maalin pintaan. Nämä ovat vaikka miedolla käsitiskiaine- vesiseoksella pestävissä pois.

    VastaaPoista